Yleisimpiä kysymyksiä ja vastauksia

Olemme koonneet tähän postaukseen asiakkaiden meille esittämiä kysymyksiä ruusuistamme.

Kauanko ruusut tarkalleen kestävät, kun säilymisajaksi on arvioitu 1-3 vuotta?
Säilymisajaksi on ilmoitettu 1-3 vuotta, sillä esimerkiksi olosuhteet jossa ruusuja säilytetään vaikuttavat merkittävästi niiden kestoon. Ruusut eivät pidä suorasta auringonvalosta, liiallisesta lämmöstä tai kosteudesta. Myös niiden koskettelu irrottaa väriä ja haurastuttaa terälehtiä. Säilyttämällä ruusuja oikein ja kohtelemalla niitä hellävaroen varmistat niiden säilymisen kauniina mahdollisimman pitkään.
.
Kuinka ruusuja hoidetaan?
Ikiruusuja ei tarvitse hoitaa, eikä niitä kannata missään nimessä kastella. Halutessaan kukista voi pyyhkiä pölyt varovasti esimerkiksi pehmeällä pölyhuiskalla.
.
Miten ruusut saadaan säilymään niin pitkään?
Ruusujen säilömiseen käytetään pääasiallisesti glyserolia, joka on kemialliselta koostumukseltaan kolmiarvoinen alkoholi. Sitä käytetään ainesosana muun muassa ihorasvoissa ja hammastahnoissa sen kosteutta sitovien ominaisuuksien vuoksi. Glyserolia on käytetty kasvien säilömiseen jo useamman vuosikymmenen ajan ja prosessi on todettu turvalliseksi ja toimivaksi. Lisää aiheesta voitte lukea blogitekstistämme Mitä ovat ikiruusut?
.
Miltä ruusut tuoksuvat?
Ruusut eivät juurikaan tuoksu juuri miltään, siksi ne sopivat myös heille jotka ovat herkkiä hajuille.
.
Miltä ruusut tuntuvat?
Ruusumme tuntuvat hyvin samalta kuin tuoreet ruusut.
.
Voiko yksittäisten ruusujen vartta tai lehtiä leikata vai kärsiikö ruusu siitä?
Yksittäisten ruusujen pitkää vartta tai lehtiä voi halutessaan leikata, tämä ei vaikuta esimerkiksi ruusun säilyvyyteen.
.
Voinko irrottaa ruusut hattulaatikosta?
Emme suosittele irroittamaan ruusuja asetelmista, sillä ne ovat liimattu ja voivat kärsiä irrotettaessa. Sen sijaan myymme yksittäisiä ruusuja, jotka sopivat esimerkiksi maljakoihin laitettaviksi. Yksittäiset ruusut löydät täältä; Single Rose Collection.
.
Missä liikkeenne sijaitsee, voinko tulla itse noutamaan ruusut?
Meillä ei ole tällä hetkellä liiketiloja, mutta mikäli tarvitset ruusut nopealla aikataululla saattaa joissain tapauksissa nouto olla mahdollista varastoltamme Helsingin Vallilasta. Laitattehan siinä tapauksessa meille sähköpostia asiakaspalveluumme info@everlastingroses.fi niin katsotaan mitä voimme asialle tehdä.
.
Kuka vastaa ruusulähetyksen vaurioitumisesta kuljetuksessa?
Pyrimme pakkaamaan ruusut mahdollisimman huolellisesti, jotta ne saapuisivat hyvässä kunnossa uuteen kotiinsa. Jos ruusut kuitenkin jostain syystä vaurioituvat kuljetuksen aikana, pyydämme asiakkaitamme olemaan meihin yhteydessä mahdollisimman pian, jotta lähetys voidaan vaihtaa uuteen. Viallisen tuotteen vaihdosta ei synny asiakkaalle kuluja.
.
Onko teille tulossa pian lisää värivaihtoehtoja ruusuihin?
Pyrimme kasvattamaan värivalikoimaamme koko ajan, mahdolliset asiakkaidemme väritoiveet otamme ehdottomasti huomioon. Mikäli sinulla on jokin väri, jota toivoisit valikoimaan kuulisimme siitä mielellämme, voit lähettää väritoiveesi meille esimerkiksi sähköpostitse tai sometiliemme kautta.
.
Jos sinulla heräsi muuta kysyttävää johon et löytänyt vastausta, lähetä kysymyksesi meille sivujemme kautta yhteydenottolomakkeella tai sähköpostilla osoitteeseen info@everlastingroses.fi . Vastaamme erittäin mielellämme!
.
 
Kauneimmat ikiruusut

Leave a comment